Lasten yliopisto tiedemessuilla vuonna 2010
Tiedemessuilla 1.-3.10.2010 Lasten yliopiston osastotolla sai itse kokeillen tutustua Turun yliopiston tutkimukseen. Suosituksi osoittautuneella osastolla messuvieraat saivat asiantuntevan opastuksen avulla kokeilla kiinalaisilla merkeillä kirjoittamista sekä laittaa kätensä öljyiseen veteen tavoitteenaan nähdä mitä voimme tehdä öljytankkerionnettomuuden tapahtuessa kotirannassamme. Osastolla kävijät saivat laittaa myös nenänsä koetukselle hajuhermojen tarkkuutta mittaavassa testissä.
Osastolla häärinyt 10-vuotias Eetu totesi, että itse kokeilemalla on helpompi ymmärtää vaikeita asioita. Eetu pohdiskeli, ettei ole koskaan miettinyt kuinka vaikeaa vettä on puhdistaa öljystä. Hajurata sai kuitenkin Eetulta suurimmat kiitokset. Hän kun tunnisti tuoksut perheestä parhaiten.
Pikkuopiskelijat saattoivat osallistua messuilla myös Lasten yliopiston järjestämille luennoille. Luennoilla yliopiston tutkijat kertoivat innokkaalle yleisölle, kuinka karvainen on Amazonissa elävä maailman suurin hämähäkki sekä miten on pystytty selvittämään dinosaurusten ääntelyä.
Kuvia messuosastolta:
Hajurata veti puoleensa ihmisen aisteista kiinnostuneita.
Tuoksupullojen testaaminen oli tarkkaa puuhaa.
Pisteellä sai testata myös oletuksiaan ruuan väristä ja mausta...
...ja kuulla tutkijoiden kertovan maku- ja hajuaisteistamme.
Öljykatastrofipisteellä sai kokeilla mitä tapahtuu kun astianpesuainetta tippuu ölyiseen veteen.
Pisteellä, jossa sai kokeilla kiinalaisia merkkejä, oli ruuhkaista.
Pisteellä vierailijat saivat esimerkiksi oman nimensä kiinalaisin merkein kirjoitettuna.
Oma nimi kiinaksi pitkän jonotuksen jälkeen.
Kirjoittaminen näytti helpolta, mutta kokeileminen todisti aina toista.
Osaston toiminta veti puoleensa eri ikäisiä tieteestä kiinnostuneita messuvieraita.