Kesäleireillä sukelletaan tieteiden maailmaan
Kesällä 2012 järjestetään Seilin saarella tiedeleiri jo viidettä kesää. Lapsilla on mahdollisuus tutustua tieteen ihmeisiin myös päiväleireillä. Liedon Vanhalinnan kauniissa maisemissa pidetään maantiedon, biologian ja historian päiväleiri. Yliopiston kampuksella taas järjestetään perinteeksi muodostunut fysiikan ja tähtitieteen päiväleiri.
Päiväleireillä tieteeseen tutustutaan itse kokeillen klo 9 - 16 välisenä aikana. Leirien päivät on jaettu eri teemoihin ja viikon aikana tieteeseen tutustutaan sekä ulkona että sisällä.
Ilmoittautuminen kesän 2012 leireille aukeaa tällä sivulla 28.3. klo 12:00. Leirien hinnat ja ajankohdat selviävät helmikuun aikana.
Kuvia vuoden 2011 leireiltä löydät täältä.
Tutkimusretkiä, hyönteisiä ja historiaa Seilin tiedeleireillä
Seilin saarella järjestettävällä tiedeleireillä seikkaillaan viisi päivää tieteen maailmassa. Tiedeleiri on tarkoitettu 10-12-vuotiaille koululaisille. Leiripaikkana on Turun saaristossa Seilin saarella toimiva Saaristomeren tutkimuslaitos.
Leireillä koululaiset pääsevät kokeilemaan tutkijan työtä hauskalla tavalla. Ohjelmassa on erilaisia kiinnostavia luonnontieteellisiä tutkimuksia muun muassa mikroskoopeilla ja tutkimusretki Itämerelle.
Leirin aikana päästään tutustumaan myös oikeiden tutkijoiden työhön. Vierailevien tutkijoiden matkassa pääsemme tutkimaan muun muassa saaren hyönteismaailmaa. Leiriviikon aikana kurkistetaan myös Seilin saaren värisyttävään historiaan.
Ahkeran tutkimisen lomassa kesäleirillä tietysti myös leikitään, uidaan, saunotaan, paistetaan makkaraa - ja saadaan uusia ystäviä!
Kesällä 2012 järjestetään kaksi tiedeleiriä Seilin saarella. Hintaan kuuluu täysihoito ruokailuineen ja majoituksineen sekä kuljetukset Turun yliopistolta. Leirillä majoitutaan kahden hengen huoneissa. Vetäjinä toimii opettaja Ulla Anttila sekä kaksi ohjaajaa.
Tutkimuskohteena maantiede, biologia ja historia!
Liedon Vanhalinnan kauniissa maisemissa järjestetään 9-12-vuotiaille maantiedon, biologian ja historian päiväleiri.
Leirillä tutkitaan Aurajoen vettä, tehdään oma kasvisto sekä onki, joka pääsee käyttöön jo leirin aikana. Lapset tekevät myös haavit, joilla pyydystetään tutkittavia ötököitä. Viikon aikana otetaan myös selvää, miten ihmiset elivät Suomessa 200 vuotta sitten ja tutustutaan linnavuoreen, jossa on satoja vuosia sitten ollut linnake muureineen. Ja mitä leiri olisi ilman pelejä, leikkejä ja hauskanpitoa!
Leiriä vetää Hannele Lehtonen ja Eeva-Maria Soikkanen.
Jäätelön ja raketin valmistusta fysiikan ja tähtitieteen päiväleirillä
Fysiikan ja tähtitieteen päiväleiri on järjestetty 11-12-vuotiaille Turun yliopiston tiloissa.
Leirin ohjelmaan kuuluu muun muassa jäätelön ja raketin valmistus. Osallistujat pääsevät myös tutustumaan laboratorioon, vierailemaan planetaariossa sekä vaeltamaan Aikavaellusreitin, jonka aikana tutustutaan maailmankaikkeuden ja maapallon kehityksen.
Vetäjinä toimii fysiikan opettaja Jaani Tuura sekä ohjaaja.
Lisätietoa leireistä saa sähköpostitse osoitteesta emsoik@utu.fi. tai puhelinnumerosta 040 589 4440.
Tervetuloa tekemään tiedettä!